torstai 31. elokuuta 2017

Etelä-Konnevedellä luonnon päivän aattona


Kun edellisen kerran vierailimme Etelä-Konnevedellä, alue oli juuri muuttunut kansallispuistoksi. Kiipesimme silloinkin Kalajanvuorelle, mutta paljon huonompaa reittiä. Se oli kavutessa jyrkempi ja laskeutuminenkin oli työlästä. Nyt polku kulkee järkevämpää reittiä ja ylös pääsee helpommin. Polku seurailee rinnettä loivasti eikä alas tullessakaan tarvitse juuri varoa. Viimeksi polku oli myös vaikea löytää, mutta nyt pysyimme merkityllä polulla helposti. Polkuja oli parannettu ja nousua helpottamaan oli ilmaantunut köysikaide.




Kalajanvuori tarjoaa jylhät maisemat yli havumetsien ja järvien. Yhdeltä sivulta se laskee todella jyrkästi kirkasvetiseen pieneen lampeen. Maisemien lisäksi reitillä pääsee ihastelemaan vanhoja haapoja. Metsä on muutenkin kaunista, paikoin satumaista sammalpeitteineen ja sananjalkoineen. Kalajanvuoren reitti on pituudeltaan 4,6 kilometriä. Se koostuu kuitenkin lähinnä noususta ja laskusta, joten aikaa kiertämiseen kannattaa varata reilusti. Seuraavalla vierailukerralla olisi mukavaa myös testata 14 kilometriä pitkää Kolmen vuoren reittiä.





Monessa kansallispuistossa järjestettiin Suomen luonnon päivänä kuoroesityksiä. Meidän pyörähdyksemme sattui kovin suomalaisesti jo aattopäivään, joten kuoro meni sivu suun. Aatto oli kuitenkin säältään suotuisampi. Sateinen sää ei tosin Jalkaisin-blogin kirjoituksen perusteella ollut lauantainakaan pelottanut luonnonkävijöitä ainakaan Pyhä-Häkissä. Melko kansallishenkisten näkymiensä puolesta Etelä-Konnevesi oli kyllä hyvä valinta luonnon päivän aattoon. Radiossa palatessa soinut Täällä Pohjantähden alla aiheutti jo melkein kansallisromanttisen ähkyn.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti