torstai 16. helmikuuta 2017

Katja Kettu: Yöperhonen





Ketun kanssa matkataan jälleen pohjoiseen, mutta tällä kertaa joudutaan paljon kylmempiin olosuhteisiin kuin Kätilössä. Nuori Irga pakenee hiihtäen Neuvostoliittoon, lapsi vatsassa, vallankumouksellisesta rakkaudesta haaveillen. Totuus osoittautuu toisenlaiseksi, elonjäämistaisteluksi Vorkutan valtavalla vankileirillä tundran kylmyydessä.

Toinen kertomus alkaa meidän ajassamme, Marinmaalla Lavran kylässä. Sinne Verna saapuu 
selvittämään kuolleen tutkijaisänsä kohtaloa. Siihen tuntuu liittyvän yöperhonen, marilaisten mystinen Motyljok, jolla on osansa myös Vorkutan tapahtumissa. Kahden aikatason tarina kietoutuu tietysti lopulta yhteen. Koko ajan jännittää, miten tarinoissa käy. Vorkutassa voi saada kuolemantuomion joutumalla töihin hiilikaivokseen, Marinmaalla voi joutua tapetuksi, mikäli tietää liikaa tai avaa suunsa väärään aikaan.

Yöperhosen Venäjäkuva on aika kurja ja melko stereotyyppinen. Surkeissa taloissa asuvat enää vanhat huivipäät, joita terrorisoivat satunnaiset aseistetut joukkiot. Luonnonusko elää, mutta koko marilaiskulttuuri on vaarassa hetkenä minä hyvänsä kadota olemasta. Vankileirin ajassa päästään vielä seuraamaan voimissaan olevan paimentolaisheimon shamaania. Tundraa riittää vielä, vaikka Neuvostoliitto ahmiikin maata ja ihmistä omaan käyttöönsä.

Kuten Kätilön kohdalla, nautin kovasti romaanin kielestä. Se on kekseliästä ja Yöperhosessa vielä soljuvampaa. Kätilöä lukiessa tuntui välillä siltä, että kielen avulla yritettiin turhankin näkyvästi järkyttää lukijaa. Yöperhosessa sellaisesta ei ollut tietoakaan. Kieli tuntui myös kuvastavan aikaansa, yhden isoisoäitini käyttämän sanonnankin tekstistä löysin. Toisaalta en kokenut tarinaa mitenkään erityisen historialliseksi, vaan tässä mennään tarina historian edellä. Ja hieno tarina se onkin. Moni luku jättää jonkun kiikkumaan jyrkänteen reunalle samalla kun lukijan pitäisi malttaa siirtyä taas toiseen aikaan ja paikkaan.

Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan


Katja Kettu: Yöperhonen (WSOY, 2015)

4 kommenttia:

  1. Kettu on verbaalikko! Nautin suuresti Ketun paitsi tyylillään positiivisesti erottuvasta kerronnasta myös kekseliäästä ja taidokkaasta sanaruletista murre- ja uusiosanoineen, niiden yhteennivomisineen ja tekstiin ymppäämisineen.Kaikkiaan väkivahvaa & maanläheistä sekä omaperäistä ulosantia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa kohdassa jäin miettimään mahtaako kyseessä tosiaan olla murre- vai uusiosana! Kieli pysyy kuitenkin hämmästyttävän ymmärrettävänä.

      Poista
  2. Ketun kielitaidosta minäkin olen vaikuttunut. Tätä kirjaa en vaan ole saanut luettua, lisäsin sen hyllynlämppäreihin, kun se on jonkin aikaa tuolla omassa kirjastossa seisoskellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hillosin tätä vuoden verran hyllyssä. Eipä maku siitä ainakaan pahentunut... :)

      Poista