lauantai 30. heinäkuuta 2016

Evie Wyld: All the birds, singing


Jake Whyten tilalla alkaa kuolla lampaita oudolla tavalla. Whyte asustelee outolintuna tilaansa yksinäisenä naisena ja pysyttelee erossa saaren muista asukkaista. Hän on muuttanut Skotlantiin Australiasta jotakin pakoon. Liittyvätkö lampaiden kuolemat menneeseen, onko se löytänyt hänet täältäkin syrjäseudulta?

Yllätyksiä riittää niin Whyten menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin. Ne harvat ihmiset, jotka hänen elämäänsä eksyvät, ovat kukin tavallaan rikkinäisinä. Toiset asiat selviävät, toiset jäävät auki kertomatta. Tunnelma pysyy pahaenteisenä loppuun saakka.

Lampaat tunkevat lukemisiini jo toista kertaa tänä vuonna. Ensimmäisellä kerralla maatila oli Walesissa. Nyt lampaiden käsittelyssä nousee enemmän esiin keritseminen ja rankka työ, jota kiertävät työporukat Australiassa tekevät. Kiinnostavaa tämäkin!


Wyldin huikea kirjaa on luettu monissa blogeissa ja kovin on sitä myös kehuttu. Yhdyn näihin arvioihin täysin. Sattumalta tämä oli lyhyen ajan sisällä jo toinen samalla tavalla rakennettu kirja. Myös Hiawathassa mennyt paljastui pala palalta. Käännekohtaan päästiin vasta teoksen loppupuolella, vähän niin kuin dekkarissa syylliseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti