sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän lukumaraton


Nyt se alkaa, tämän blogin ensimmäinen lukumaraton. Yöpöydän kirjat -blogi emännöi maratonia, joka nyt omalta osaltani alkaa vasta tämän päivän puolella, sunnuntaina 14.2. kello 9:30. Tarkoitus olisi keventää melkoisesti huojuvaa lukupinoa. Joukossa myös muutama sarjakuva keventämässä urakkaa. Päivittelen postausta luku-urakan edetessä.


12:52 The Echo on luettu loppuun. Tästä synkkyydestä on varmaankin parasta siirtyä hetkeksi Mimmien pariin. Jätän Läran ajelehtimaan avaruuteen ja siirryn New Yorkiin.

14:56 Mimmien toinenkin osa alkoi New Yorkista ja muotimaailmaan tietään hakevasta Hortensesta. Ensin ei kiinnostanut yhtään, mutta lopulta osio alkoi vetämään. Luin ensimmäisen luvun. Seuraavalla kerralla pääsen siirtymään suoraan Pariisiin.

Nyt Ahvenanmaalle Jään seurassa. Luettuja sivuja 276.

17:23 Jää loppui. Sitä täytyy hetki sulatella ennen seuraavaan kirjaan tarttumista.

21:48 Matkasin vielä Maamerelle yhden tarinan verran. Kertomuksia Maamereltä on jatkoa neljälle aiemmalle kirjalle, vaikka sen viisi tarinaa eivät kronologisesti tarinaa jatkakaan. Luin ensimmäisen, Jäljittäjän, joka kertoo velhojen koulun perustamisesta Rokelle. Ehkä maraton kiertyisi nätisti kehälle paluulla tulevaisuuteen sarjakuvien muodossa?

Sivuja luettuna 511.

23:45 Maratonin lopuksi vielä kaksi sarjakuva-albumia: Enki Bilalin Sarajevo-tetralogian kaksi ensimmäistä osaa. Sivuja 124 lisää eli maratonissa luetut sivut yhteensä 635. Kaksi loppuun luettua teosta ja kaksi hyvään vauhtiin saatettua.

Kiitos järjestäjälle, tämä oli hauskaa!


6 kommenttia:

  1. Hauskaa lukumaratonia :) Seuraan tätä sivusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä blogissa on muuten jonkin muun aikavyöhykkeen aika kuin Suomen...

      Poista
  2. Kiitos :) Jännittävää nähdä kuinka paljon sivuja tulee kertymään!

    VastaaPoista
  3. Ja kiitos huomautuksesta, ajan pitäisi nyt olla korjattu.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa maratonia! Hauska sattuma, minäkin luin Jäätä maratonin aikana - tosin olen aika alussa vasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä on kyllä mainio tekosyy uppoutua tarinoihin kokonaiseksi päiväksi. Ja hauskaa tietysti seurailla muidenkin luku-urakoita.

      Jää oli jotenkin lumoava, vaikka aihe on kuitenkin niin arkinen. Luodot olivat kovin eläviä ollakseen samaan aikaan suorastaan myyttisiä.

      Poista