lauantai 29. elokuuta 2015

Vieras kartanossa

Tohtori Faradayn saapuessa Hundreds Hallin kartanoon sijaistamaan Ayresin perheen lääkäriä, joutuu hän pettymään sen nykyiseen tilaan. Tohtori muistaa kartanon sen loiston päiviltä, siltä ajalta kun hän itse kymmenvuotiaana kihisi jännityksestä päästyään palvelusväen avustuksella kurkistamaan sen sisuksiin. Sotien jälkeisessä Britanniassa ei yläluokalle ole enää paikkaa eikä vanhoja tulonlähteitä voi uudessa yhteiskuntajärjestyksessä hyödyntää. Nyt kartanon huoneet suljetaan yksi toisensa perään, koska perheen rahat eivät riitä niiden korjaamiseen ja lämmittämiseen. Tohtorin vanha ihastus kartanoa kohtaan herää kuitenkin henkiin ja ulottuu myös sitä asuttavaan perheeseen.

Oudot äänet, itsekseen siirtyvät esineet ja kartanon tyttären lauhkean koiran yllättäen aggressiivinen käytös muuttavat alakuloisen alamäen kauhutarinaksi. Yksi kerrallaan perheen jäljellä olevat kolme jäsentä yritetään musertaa. Säilyy kuitenkin arvoituksena, mikä kartanon väkeä kiusaa. Tohtori saapuu paikalle ulkopuolisena, mutta päätyy lopulta osaksi karmeaa tarinaa. Hänestä tulee Ayresin perheen tuhon todistaja. Loppuun saakka tohtori yrittää selittää selittämätöntä ja sovittaa sitä tieteelliseen maailmankuvaansa.

Tartuin kirjaan hieman innottomasti, sillä pidin kirjailijan aiemmasta Yövartiosta kovin. Huomaan usein jännittäväni sitä, onko kirjailija todella voinut onnistua yhtä hienosti uudestaan. Tässä tapauksessa vastaus on myönteinen. Vieras kartanossa vie lukijan seuraamaan yhden perheen rappeutumista. Rakennus on yhtä huonossa kunnossa kuin sen asukitkin ja huomasin muutamaan otteeseen miettiväni, ovatko vaikeudet enemmän rakennuksessa asustelevan pahan vai lähes periksi antaneiden, vanhasta kiinni pitävien, asukkaiden aikaansaannosta.

Yhden aikakauden loppu tiivistyy rapistuvaan rakennukseen. Samalla luokkayhteiskunta elää edelleen kylässä, jossa tohtorin asiakaskunta suhtautuu epäillen lääkkeeseen sen keltaisen värin vuoksi ja suosii yläluokkaisempaa lääkäriä. Henkilöhahmot ovat pikemmin ymmärrettäviä kuin erityisen rakastettavia. Ihmisten käyttäytymisen oivaltava kuvaus onkin tarinan vahvuus. Samalla itse kartanon ja aikakauden kuvaus on onnistunutta ja nautittavaa. Tarina lähtee liikkeelle hitaasti, mutta kaappaa viimein mukaansa. Päädyin lukemaan selittämättömien sattumusten täyttämät luvut lopulta päivänvalossa…


Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, 2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti