Cynan Jones: The Dig

The Dig viittaa mäyrän metsästämiseen, sen kaivamiseen ulos pesäkolostaan. Sitä tekee the big man, jolle ei anneta nimeä. Hän huokuu epämääräistä uhkaa, mutta on tuholaistentorjujana hyödyllinen maanviljelijöille. Mäyränmetsästys on kiellettyä, mutta hänelle sillä ei ole väliä. Jo ensimmäinen luku antaa viitteitä siitä, että mäyrää ei vain tapeta. Siitä otetaan kaikki viihdearvo irti. Mäyrän raato pitää naamioida, jotta se näyttäisi auton yliajamalta.

Ag, I wouldn’t get it, he thought. I wouldn’t get that off. He was suddenly repulsed by the idea of touching the badger again. Of giving it any reverence.

Toinen päähenkilö on ison miehen vastakohta. Daniel hoippuu jaksamisen rajoilla valvomaan, että hänen lampaansa saavat apua karitsointiin, jos sitä tarvitsevat. Hän tuntee olevansa osa jatkumoa, tekevänsä jotakin ikiaikaista. Maa on hänen ja hän kuuluu sille. Hän on kokenut menetyksen, mutta maa ei menetä merkitystään. Daniel on kuitenkin väsynyt. Väsynyt ja vihainen. Nämä erilaiset miehet, suoranaiset vastakohdat, ajautuvat tietysti lopulta toistensa tielle.

Jones kirjoittaa säästeliäästi. Muutamalla konkreettisella lauseella hän sitoo lukijan hetkeen ja luo sitten voimakkaan tunnelman kielikuvin. Metaforat yhdistyvät synnytysnesteiden tahrimiin olkiin. Teos on lyhyt, vain 157 sivua. Se on hyvä, sillä kieleen joutuu todella keskittymään. Sitten jo kantaakin Danielin seurassa heikkoa karitsaa sisään lämpimään lanoliinin liukastamin käsin. Tarina on karu, mutta kieli lumoaa.  

As he looked out in the pitch dark beyond, a barn owl came into the floodlight, glid silently between the barns and was gone, seeming to leave some ghost of itself, some measureless whiteness in the air.

The Dig on parhaita aikoihin lukemiani kirjoja. Eipä käynyt etukäteen mielessä, että tarina Walesin näivettyvältä maaseudulta voisi olla näin vaikuttava. Olen lukenut kirjan nyt kahdesti ja kohta se on kai palautettava kirjastoon. Taitaa olla parasta hankkia tämä omaan hyllyyn.

Cynan Jones: The Dig (Granta, 2014)