torstai 1. lokakuuta 2015

Hyllyn tyhjennystä osa 1

Kirjastosta lainattujen kirjapinojen ja pysyvästi pitkän varauslistan lisäksi tulee kirjoja hankittua turhan usein omaan hyllyyn. Turhaa tämä on siksi, että ne usein unohtuvat sinne. Niinpä loppuvuoden projektina on omaan kirjahyllyyn tutustuminen. Sieltä löytyikin heti teos, joka olisi kai pitänyt lukea jo aikaa sitten, nimittäin Toni Morrisonin ”Minun kansani, minun rakkaani” (muitakin lukemattomuudestaan närkästyneitä klassikoita taitaa vielä tulla vastaan…)

Sethe on karannut orja, joka on paitsi päässyt pakoon, myös onnistunut pitämään lapsensa luonaan. Kuitenkin hän nyt asuu taloaan vain tyttärensä Denver ja toisen, vauvana kuolleen, tyttären haamu seuranaan. Sethe on lähtenyt Kultaisesta Kodista, jossa orjia arvostetaan, kunnes vanha isäntä kuolee. Uusi isäntä laskee orjan arvon vain rahassa ja orjat yrittävät paeta. Ainoana pakoon pääsee Sethe, joka henkihieverissä matkaa miehensä äidin luokse. Sinne hän on lähettänyt lapsensa edeltä, lukuun ottamatta Denveriä, joka syntyy pakomatkalla.

Kun Sethe saapuu taloon, on se jotakin erityistä. Isoäiti Baby Suggs laulaa sanaa metsäaukiolla ja naapurustossa autetaan talon asukkaita siinä missä kaikkia muitakin. Kun Paul D, yksi Kultaisen Kodin aikanaan arvostetuista orjista, saapuu, on talon väki eristynyt muusta yhteisöstä. Paul D tuo mukanaan kipeitä uutisia, yhteisiä muistoja, mutta myös tarpeen selvittää mitä talossa on tapahtunut. Menneisyys palaa ryminällä, myös fyysisesti, kun vauvan haamu saapuu nuoren naisen hahmossa vaatimaan rakkautta läheisiltään.

Ollaan sisällissodan ajan Yhdysvalloissa ja vaikka sodan kauhut koskettavat orjienkin elämää, eivät ne merkittävästi lisää omistettujen elämien julmuutta. Orja kuuluu sille, joka hänestä on maksanut eikä hänen kannata ainakaan alkaa mitään rakastamaan. Lapset myydään yksitellen pois ja äiti hirtetään muiden pakoa yrittäneiden mukana. Sethe kuitenkin rakastaa lapsiaan. Niin paljon, että yrittää antaa kuolleista palanneelle tyttärelleen takaisin kaiken sen mistä tämä on jäänyt paitsi, vaikka tämä vain ottaa ja ottaa ja jatkaisi ottamistaan niin kauan kuin mitään otettavaa on jäljellä.

Sethe joutuu tilille menneisyydestään ja Paul D joutuu toteamaan, ettei sydämen tilalle ilmaantunut ruosteinen tupakkapurkki enää pystykään pitämään menneitä kauhuja aisoissa. Ei ole syytä odottaa mitään hyvää tulevalta, mutta tässä tarinassa rakkauden kaipuu saa kuolleetkin palaamaan ja liikaa kärsineet ihmiset pysähtymään vielä kerran läheisyyteen. Niinpä tarinassa on lohtua, alahampaat rikkovien kuolainten, raiskausten, ruoskimisten ja nöyryytysten ohella. Kultaisessa Kodissakin arvostus on valkoisen isännän myöntämää. Vapaus tulee siitä, kun saa rakastaa mitä haluaa.


Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Tammi, 2004)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti