perjantai 11. elokuuta 2017

Diana Wynne Jones: Witch Week



Witch Week kuuluu Wynne Jonesin Chrestomanci-sarjaan. Tässä osassa ollaan sisäoppilaitoksessa ja heti alussa selviää, ettei noituus ole siellä sallittua. Tämä on tietysti ongelma niille lapsille, joiden taikavoimat alkavat vasta paljastumaan heille itselleenkin. Koulu ei suvaitse noitia, mutta niinpä heitä vainotaan tässä yhteiskunnassa muutenkin. Larwood House on koti monelle orvolle, jonka vanhemmat ovat kokeneet karun kohtalon roviolla. Magian esiintymisen todennäköisyys näissä noitien jälkeläisissä on tietysti suuri.

Herra Crossleyn löytämässä väitetään, että luokassa on noita. Opettaja ei tiedä mitä asialle pitäisi tehdä, mutta muille opettajille asiasta saattaa kehkeytyä varsin kannattava juoni. Lapset kyräilevät toisiaan ja mahdolliset noidat yrittävät piilotella voimiaan tai kieltää ne. Asiaa ei tietenkään helpota luokan sisäiset valtasuhteet suosittuine ja epäsuosittuine oppilaineen.  Eikä se, että koulussa alkaa tapahtumaan outoja.

Wynne Jones kuvaa karun maailman lasten silmin. Lapset tietävät kyllä, että noidaksi paljastuminen johtaa heidät kuolemaan vanhempiensa tavoin. Heidän välittömät ongelmansa ajavat kuitenkin pelon ohi. Yksi ei löydä lenkkitossujaan ja toisella on kuuluisan noidan nimi. Kuten tavallista, Wynne Jones kiinnittää huomion niihin lapsiin, jotka eivät oikein kuulu joukkoon edes ennen noidaksi paljastumista. Witch Week on jälleen yksi laadukas ja jännittävä kertomus ja lopussa tietysti tarvitaan Chrestomancin apua maailman raiteilleen palauttamiseksi. Pelottavan raikkaalta tuntui tässä kirjassa se ajatus, että noitansa roviolle tuomitsevassa maailmassa on yksinkertaisesti jotakin väärää.

Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan 37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta.


Diana Wynne Jones: Witch Week (HarperCollins, 2008)

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Kiinnitin tähän sarjaan huomioni aivan sattumalta. Koko rivi kirjoja kiilteli uuden näköisenä kirjaston scifi-hyllyssä. Kun sitten etsin tietoa kirjoittajasta huomasin, että hän ja koko sarja on erittäin arvostettu. Enkä ollut koskaan siitä kuullutkaan! Vähän ajan päästä törmäsin vielä Neil Gaimanin ylistävään kirjoitukseen Wolfesta ja totesin, että sarja on kai luettava.

Sarjan ensimmäisessä osassa Severian, kiduttajan oppipoika, on vielä lapsi. Hän juoksee oppilastoveriensa kanssa joella uimassa ja leikkii hautuumaan mausoleumeissa. Hän törmää valtakunnan arkkiviholliseen ja tämä kohtaaminen alkaa ohjaamaan hänen elämäänsä. Kiduttajat tekevät työtään ylempiensä käskystä ja kidutuksen tarkoituksena tuntuu olevan pikemminkin rangaistus kuin esimerkiksi tunnustuksen saaminen. Severianin koti on lukijalle vertahyytävä paikka ja onkin helpotus, kun päähenkilö joutuu poistumaan kiduttajien linnoituksesta ja etsimään elämälleen uutta suuntaa. Kertojana toimii Severian itse. Hän väittää muistavansa kaiken, mutta antaa välillä ymmärtää olevansa kaikkea muuta kuin luotettava kertoja.

Ensimmäinen kirja tutustuttaa hiljakseen maailmaan, joka ilmeisesti on ajallisesti niin pitkällä tulevaisuudessa, että ainakin koko eläimistö on kokenut muutoksen jos toisenkin. Tässä maailmassa magialla tuntuu olevan paikkansa. Omaamme kehittyneemmät teknologiat ovat nousseet ja kukistuneet ja jäljellä on maailma, jonka lainalaisuudet eivät ainakaan vielä ensimmäisessä osassa selviä. Severian matkaa tässä osassa halki kaupungin, joka on ilmeisen valtava. Matka ei tietenkään käy esteettä vaan siihen sisältyy niin vaaroja kuin uusia mahdollisuuksia.

Tarina tuntuisi kertovan tavanomaisen kasvu- ja matkatarinan. Jotain poikkeuksellisen syvää sen maailmassa kuitenkin on ja lukija saa olla tarkkana huomatakseen kaikki sävyt, joilla ehkä myöhemmin on taas merkitystä. Takakannen mukaan ”teos on allegorisen tarinankerronnan taidonnäyte”, mutta tätä ulottuvuutta en vielä tavoittanut. Luulen, että tähän sarjaan kiinnittyy hiljakseen osa osalta. Sitten siitä on varmaan jo vaikea päästää irti.

Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella.


Gene Wolfe: Kiduttajan varjo – Uuden auringon kirja 1 (Gummerus, 2012) 

maanantai 7. elokuuta 2017

Jasper Fforde: The Eyre Affair



Thursday Next elää Lontoossa. Vuosi on 1985, mutta aivan mielikuvien 80-luvulta ei Nextin maailma vaikuta. Hän työskentelee kirjallisuusetsivänä ja tämä työ tuntuu olevan kovin tärkeä. Arvostettujen romaanien alkuperäiset käsikirjoitukset ovat kansallisia aarteita ja pubeissa väitellään pikemminkin kirjallisuudesta kuin urheilusta. Tässä maailmassa kotiovellesi kolkuttaa baconisti ja yrittää vakuuttaa sinut siitä, että Francis Bacon kirjoitti Shakespearen näytelmät.

Kirjan rinnakkaismaailmasta nauttii varmasti eniten klassikkonsa tunteva lukija. Next jahtaa rikollista, joka onnistuu matkaamaan todellisuudesta kirjaan ja muuttamaan tarinaa. Kohteeksi joutuu Kotiopettajattaren romaani, johon Nextillä on hyvin henkilökohtainen side. Paitsi oudossa rinnakkaismaailmassa, pääsee lukija seikkailemaan myös Thornfieldissä. Omakin todellisuudentaju alkoi lukiessa hämmentymään niin, että piti melkein tarkistaa kuinka Kotiopettajattaren romaani oikeasti päättyikään.

The Eyre Affair on Thursday Next-sarjan aloitusosa. Goodreadsissä se tuntuu jakavan mielipiteet kahtia. On niitä, jotka pitävät sitä nerokkaana ja niitä, joiden mielestä se on kliseinen. Itse nautin kirjasta. Melkein samanlainen maailma on kovin hedelmällinen alusta ilahduttaville yllätyksille, kun omat odotukset keikautetaan ja oudosta tuleekin normaali. Tästä syystä en halua myöskään kertoa tarinasta enempää, yllätykset ovat olennaisia lukunautinnolle. Vaan se piti vielä mainita, ettei Nextin ainoana huolena suinkaan ole romaanihenkilöitä kidnappaava rikollinen. Krimin sotakin olisi hyvä saada vihdoin päättymään.

“This evening several hundred Raphaelites surrounded the N’est pas une pipe public house where a hundred neo-surrealists have barricaded themselves in. The demonstrators outside chanted Italian Renaissance slogans and then stones and missiles were thrown. - - There was violence when surrealism was banned and there was violence as the same ban was lifted.”


Tämä on Fforden esikoisteos, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan 42. Esikoisteos.

Jasper Fforde: The Eyre Affair (Hodder & Stoughton, 2001)

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Äänikirjoista

Suhteeni äänikirjoihin on epäluuloinen. Koetin päästä tästä ongelmasta yli tutustumalla BookBeatiin kokeilujakson verran. Jakso osui sopivasti niin, että pääsin lataamaan puhelimelle reissukuunneltavaa. Yllätyin hieman valikoiman monipuolisuudesta. Olen viimeksi tainnut katsella äänikirjoja vuosikymmen sitten kirjaston hyllyllä. Silloin ne olivat CD-muodossa.




Ensimmäisenä tein turvallisen valinnan. Stephen Fry lukemassa omaa kirjaansa olikin ihan kelpoa 
ajankulua. Fryta kuunteli mielissään silloinkin, kun huomasi eksyneensä hänen karismaansa ja unohtaneensa kokonaan keskittyä sisältöön. Kuuntelin muistelmat kuitenkin loppuun, joten aivan epäonnistunut ei tämä ensimmäinen kokeilu ollut.




Sitten päätin tarttua fiktioon. Olen halunnut palata Neil Gaimanin Unohdettuihin jumaliin uudelleen siitä saakka, kun kuulin kirjan pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Mistähän sen muuten näkisi? Päädyin alkuperäiskieleen, koska pidän kovasti Gaimanin kielestä ja kerronnasta. En kuitenkaan saanut kuunneltua tätä teosta loppuun. Nillityksen aihe on kyllä epäreilu. Kirjahan sijoittuu Yhdysvaltoihin, eikä sekään kai olisi luontevaa, että sen hahmot puhuisivat brittiaksentilla. Jotakin olennaista alkuperäisteoksen poljennosta jäi kuitenkin pois. Periaatteessa kuuntelu oli ihan miellyttävää, mutta en kokenut ollenkaan kuuntelevani Neil Gaimania. Pöh! Luen jatkossa Gaimanini itse ääneen haluamallani rytmillä.





Positiivisin äänikirjakokemus oli yllättäen runoteos. Anja Erämajan Kuuluuko tämä teille kertoo naapureista kuivalla huumorilla ja alakuloisella itsereflektiolla höystettynä. Runot on myös säestetty pelkistetyillä kokoonpanoilla. Ihan mahtava esitys (ja tietysti lasken tämän myös runohaasteeseen mukaan). Suomalaisista teoksista kokeilin vielä Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä he tekevät –teosta. Hukattuani juonen täysin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana luovutin. Ehkäpä äänikirjat eivät vain ole minua varten. Ainakaan silloin kun ne luetaan väärin...

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Muriel Spark: Loitering with Intent




Olen ollut hämärästi tietoinen Muriel Sparkin teoksesta The Prime of Miss Jean Brodie. Se löytyy usein listoilta, joihin on koottu 1900-luvun brittiklassikoita. Walesin reissulla vastaan tuli niin hauskan näköisiä painoksia Sparkin teoksista, että nappasin kaksi niistä mukaani. Nautin muutenkin tämän kirjan kannesta. Yläkulmassa kerrotaan, että esipuheen on kirjoittanut arvostettu kulttuurikommentaattori Mark Lawson. Alakulman lukusuositus taas tulee korkeakulttuuriselta lehdeltä nimeltä Cosmopolitan. Oikeassa toki ovat: Loitering with Intent on puhdasta lukemisen iloa.

Fleur Talbot on kirjailijanalku, joka viimeistelee ensimmäistä romaanikäsikirjoitustaan vuosisadan puolivälin Lontoossa. Säännöstely on vielä voimassa ja sodan jälkeinen yhteiskunnallinen murros alustavasti näkyvissä. Sir Quentin elää kuitenkin vielä omassa etuoikeutuksen maailmassaan. Hän palkkaa Fleurin sihteerikseen hankkeeseen, joka alkaa nopeasti vaikuttaa odotettua pahantahtoisemmalta. Sir Quentin on innostanut joukon ihmisiä kirjoittamaan elämänkertojaan, mutta mihin tarkoitukseen?

Sir Quentin ja koko asetelma muistuttavat kovasti Fleurin teoksen Warrender Chasen juonta. Mutta kuka kopioi ketä ja onko väistämätöntä, että tarina päättyy yhtä huonosti kirjassa ja tosielämässä? Fleur ei ole varakas ja hänen tuttavapiirinsä kalpenee arvokkaan sirin vaikutusvallan rinnalla. Nainen ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan rakkaasta kirjastaan ja henkilöhahmoistaan. Seuraa synkkä ja hersyvä taistelu oikeudesta kirjan tapahtumiin.

Spark yhdistää hienosti synkän ja hauskan. Henkilöhahmot ovat runsaita ja ilahduttavia Sir Quentinin huonosti käyttäytyvästä äidistä Edwinasta Fleurin rakastajan tekopyhään vaimoon Dottieen. Sparkin kieli on [sic] säihkyvää ja naurattaa välillä ääneen. Kuten nämä pätkät:

swinishness

the wages he offered were of 1936 vintage

She knew this was true but in moments of crisis she fell back on banalities.

Jos vain englannin kieli sujuu, kannattaa ehdottomasti tarttua tähän teokseen. Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudulla näkyy kirjaston valikoimasta löytyvän yksi suomennettukin Spark nimeltä Mandelbaumin portti.

Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Olisi hienoa osata kirjoittaa fiktiota.


Muriel Spark: Loitering with Intent (Virago, 2013)

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Moon & Bá: Daytripper



Brás haaveilee kirjailijuudesta, mutta on juuttunut lehteen raapustamaan muistokirjoituksia kuolleille. Ihmiset jatkavat kuolemista ja Brás heidän elämistään kirjoittamista. Moon & Bá puolestaan kartoittavat muistokirjoitusta Brásille. Albumi jakautuu useampaan tarinaan, joissa pohditaan niitä mahdollisia elämiä, joita Brás voisi saada – tai jotka hän voisi menettää.



Tarinat ovat arkisia, mutta runollisia. Niissä reissataan parhaan ystävän kanssa, kipuillaan parisuhteessa, kiirehditään synnytysosastolle. Ja kuitenkin pohjavireenä pysyy pohdinta siitä, mitä elämä on ja miten sitä voi ja pitäisi elää? Mikä on ihmisen pienen elämän arvo? Vastaus löytyy tietysti jo Brásin kirjoittamista muistokirjoituksista. Jokaisen elämästä löytyy jotakin sanottavaa, käännekohtia, intohimoja, rakkauksia, muita ihmisiä. Piirrosjälki välittää runollisen kuvan elämän runsaudesta ja akvarellimaiset värit muistuttavat lempeästi kuolemasta. Yhden ihmisen mahdollisista kohtaloista rakentuu paljon Brásia suurempi tarina.





Fábio Moon & Gabriel Bá: Daytripper (Egmont, 2012)

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Inger-Mari Aikio-Arianaick: Maailmalta tähän



Kirjan kannessa on koti ja lapsi, kannen liepeessä kuva häistä. Runoissa löydetään maailmalta rakas, ikävöidään kotiin, palataan kotiin, perustetaan perhe. Ne muodostavat kronologian. Tavataan, asutaan toisen kulttuurissa, tullaan raskaaksi, muutetaan taas toiseen kulttuuriin. Erilaiseen on vaikea sopeutua, mutta erillään on ikävä. Ilo ja kyyneleet vuorottelevat.

Kokoelma on todella henkilökohtainen. Tulkita ei tarvitse, Aikio-Arianaickin runot menevät suoraan asiaan. Siinä onkin näiden runojen vahvuus. Niissä käsitellään onnea ja rakkautta, mutta myös tuntemattoman pelkoa, alhaista katkeruutta ja pettymystä, ristiriitaisia ajatuksia aina vain parkuvaa lasta kohtaan. Ja muiden ihmisten istuttamaa syyllisyyttä:

älä vihaa
ole rauhallinen
lapsestasi tulee kiltti

En ensin tiedä mitä ajatella, sillä runojen lukeminen tuntuu melkein tirkistelyltä. Hiljalleen niiden rehellisyys alkaa kuitenkin vaikuttaa. Jos jostakin teoksesta voi käyttää sanaa elämänmakuinen, niin tästä.

vangillakin
enemmän vapautta
kuin kotona

yksivuotiaan äitinä

Inger-Mari Aikio-Arianaick: Maailmalta tähän (Kustannus-Puntsi, 2006)